Daily Archives: March 15th, 2007

Oulun seudun ammattioppilaitos Pikisaari vietti koulun perustaja Mathilda Alceniuksen kunniaksi Mathildan päivää ja mukana oli mm. sambaesitys, kakkua, kahvia ja puheita.

Jalkapallokausikin on vierähtänyt käyntiin täällä Suomen päässä vaikka lunta on vielä maassa ja ensimmäiset plussa asteet saapuneet. Eilen kävin katsomassa AC Oulun kotiottelua, jonka he voittivat kahdella maalilla. Kuvaussää oli alkuun hyvä, mutta valitettavasti aurinko meni piiloon jo ensimmäisen 20 minuutin jälkeen. Muutama ruutu tuli kuitenkin napsaistua.

dsc6899-hamaratvalot.jpg

Valokuvatorstain aihe tälle viikolle on ajatuksen voimalla. Aihe on hankala, kun on niin paljon asioita mitä haluaisi tehdä ja vielä jos saisi ihan ajatuksen voimalla muokata todellisuutta. Itse matkustaisin ensimmäiseksi maailman ympäri ja kun kerran aihe on hieman surrealistinen niin olkoon matkustuskuvanikin.