Helsingin lento saapui 14.15 paikallista aikaa Pariisiin. Muutama tunti on tullut mietittyä mitä tehdä, mutta suurimpia ukotuksia länsimaissa on pakosta maksulliset wlan-yhteyspalvelut. Helsingin 8 euroa koko päivältä ei tunnu enää niin kohtuuttomalta kuin Pariisin kentän 15 euroa kaksi tuntia surffailuaikaa. Oululaisena voi olla ylpeä PanOulusta. Internetyhteys on nykypäivänä jo melkein perustarve, joten sen ilmaisuus pitäisi olla tavoiteltu asia, eikä rahastusreikä. Blogin kuvat on sitten ihan ns. “in the fly” muokattu MacBookilla, joten jos värit tuntuvat olevan pielessä tai pixelöintiä enemmän kuin silmä kestää niin kommenttia kehiin.
Toinen asia mikä näin teknologiaan tottuneena suomalaisena ottaa kupoliin on tulostimien puuttuminen kokonaan terminaali 2F. Vaihtoehtona voi olla myös haluttomuus tulostella tuntemattomille virkailijan toimesta, mutta minkäänlaista yleistulostinta ei löytynyt edes Euroopan suurimman lentoyhtiön Air Frenchin loungesta. Muuten lentokenttä on sitä tuttua vanhan sukupolven Euroopan lentokenttää, jossa myös muut palvelut ovat heikot. Terminaalin puolelta löytyy pienemmät putiikit kuin Iinatin kirkonkylältä ja yhtään ainoaa kunnon ruokapaikkaa ei ole. Jopa Cairon lentokentältä löytyi erilaisia ruokapaikkoja, mutta miinuksena oli kaikkialla juoksentelevat torakat.
Lento kohti Kanadaa Montrealiin lähtee 1,5 tunnin päästä ja luvassa on hieman yli seitsemän tuntia istumista. Air Frenchin koneiden pitäisi olla hieman Finnairin vastaavia paremmin varusteltu ja näin, kun Ranskassa ollaan niin lentokenttäruokalan uskoisi myös loihtivan lennolle paremmat ruoat. Viinivalikoimasta puhumattakaan!



One Comment
Hei poika!
Oikeenkirjoitusta: Air France ja Kairo. Hyvää vointia Kanadaan ja soitellaan illalla Canadan aikaa