Skip navigation

 

Talo St. Adele -järven rannalla.

Talo St. Adele -järven rannalla.

Kolmas viikko alkoi tänään Kanadassa ja uuteen kotikaupunkiinkin on jo kerennyt tutustumaan melkoisen hyvin. St. Adele kuuluu Quebecin osavaltioon ja on alle tunnin päässä Montrealin keskustasta. St. Adele kuuluu Laurentiansin alueeseen, joka tunnetaan vuoristaan ja luonnostaan. Alue on erittäin suosittu matkailukohde kanadalaisille ja varsinkin rikkaille. Tässä on linkki Google Mapsiin Ste-Adeleen, joten voi olla helpompi hahmottaa missä kaupunki sijaitsee. Kaupungissa ei ole julkistaliikennettä ja kävelykadut on Pohjois-Amerikkalaiseen tyyliin pienet ja kapeat. Kaikilla paikallisilla perheillä on vähintään yksi auto ja näkeepä, jopa neljää autoa talojen pihalla. Kanadassa ajokortin saa myös 16-vuotiaana.

 

Talo katu Rue Moriinin varrella.

Talo katu Rue Moriinin varrella.

Suomalaisena suurin järkytys oli korkeuserot, jotka ovat ihan erilaiset kuin littana Suomessa. Töihin, kun menee pääsee alamäkeen, mutta kotimatkalla nousu on jo pumppua tykyttävä kokemus. Korkeuserot myös luo mahtavat maisemat. Ruska-aika on varmasti täällä aivan mahtava. Ste-Adelessa on pääasiassa omakotitaloja, mutta muutama kerrostalo myös löytyy. Talot on erittäin omalaatuisia ja tälläista vapautta ei Suomen tiukoissa piireissä kyllä hyväksyttäisi. Suomessa, kun valitaan kattojen väritkin ja talojen korkeudet asuinalueiden mukaan. Yhtään räikeän häiritsevää taloa en ole nähnyt vaan talot ovat erittäin hienoja ja jo itsessään piristämään päivää.

 

Rue Morinin varrelta toinen talo.

Rue Morinin varrelta toinen talo.

Isoja ruokakauppoja löytyy kaksi ja niiden valikoima on kymmentuhat päiseen kaupunkiin nähden valtava. Tälläistä valikoimien määrää ei Suomesta löydy. Paikallisten raaka-aineiden tarjonta on myös valtava ja kanadalaiset nauttivat terveellisestä ruoasta. Salaatit, vihannekset, hedelmät, terveysjuomat ym. ovat halpoja ja niitä on iso valikoima. Liha on myös halpaa. Pippuripihviä 400 grammalla lähtee kolmella tai neljällä Kanadan Dollarilla (CAD). Juustot ovat hieman kalliimpia muihin tuotteisiin nähden, mutta silti halvempia kuin Suomessa. Cheddaria saa puolikiloa seitsemällä dollarilla. Kaksi litraa Dr. Pepperiä maksaa IGA:ssa 99 senttiä ja kaupungin toisessa isossa kaupassa Metrossa 1,5 dollaria. Halvempaa limuakin löytyy hyllystä. 

Hinnat pyörivät ruokakaupoissa noin puolessa siitä mitä Suomessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kanadalaisten ja yhdysvaltalaisten tulotaso on skandinaaveja pienempi. Toinen positiivinen asia ruokakaupoissa on niiden valikoimien eroavaisuus. Täällä asuessa tajuaa Suomen monopoliaseman tappaneen kauppojen valikoimien määrän rajusti ja myös yksipuolistaneen sitä mitä Suomessa syödään. Tänään kävin Metrossa ja ostin 3-4 päivän ruoat ja hintaa tuli 35 dollaria eli vähän päälle 20 euroa. 

 

Rue Morin laskeutuu Ste-Adelen keskustaan.

Rue Morin laskeutuu Ste-Adelen keskustaan.

Ruokakaupoista on hyvä siirtyä Ste-Adelen ravintolamaailmaan, joka on järisyttävän suuri näin pienelle kaupungille. Turismin takia Ste-Adelen koko keskusta on täynnä erilaisia ruokapaikkoja aina perusjenkkien pihvimätöstä kiinalaiseen ja siitä sitten gourmeravintolasta fonduuravintolaan. Hinnat pyörivät alle 10 dollarista 30 dollariin eli ravintoloissa myös hinnat ovat kohtuulliset. Pääsääntöisesti hinnat pyörivät 10 dollarin tuntumassa ja ehkä hiukan yli, mutta 30 dollarilla sitten ottaa jo kaupungin parhaat gourmesetit.

Montrealiin Ste-Adelesta pääsee bussilla, jos autoa ei ole käytössä. Aikataulut löytää täältä ja menopaluu bussilla maksaa 36 dollaria. Taksilla yhteensuuntaan Montreali-St. Adele maksaa 120 dollaria. Asiaa tiedusteltiin viime lauantaina, kun taksilla vaihdettiin baaria. Taksilla matkustaminen on halpaa kuitenkin. Ste-Adelen sisällä taksimatkasta saa pulittaa semmosen 5-12 dollaria.

 

Fondueravintola St. Adelen keskustassa.

Fondueravintola St. Adelen keskustassa.

Lämpötilat pyörii täällä vielä 25 asteen tuntumassa. Montrealin sijainti leveysasteissa onkin yllättävä, mutta sijainti vastaa noin Pohjois-Italiaa. Talvet ovat kuitenkin toista maata. Lunta on luvassa ja kovia pakkasia, mutta ihan Pohjois-Suomen pahimpia talvia vastaavia ei tänne taida tulla. Lumet kuulema tulevat suurinpiirtein samoihin aikoihin ekaa kertaa kuin Suomessa, eli loka- ja marraskuun vaihteessa. Pitää muistaa käydä ostamassa vähän lämmintävaatetta Montrealista. Ste-Adelessa ei nimittäin vaatekauppoja ole. Pistetään taas tekstiä, kun saadaan lisää kuvia. Täältä voi käydä katsomassa muutaman N95-kännykällä otetun valokuvan.

Ps. jos jota kuta ne baarit kiinnostaa niin viime lauantaina käytiin paikallisessa baarissa nimeltä Bourbon Street Club. Kyseisen clubin vessassa oli prätkäjätkältä näyttävä Big Al myymässä vessapaperia, sipsejä, limukkaa, hiushoitotuotteita jne. Harmi, kun ei kehdannut kuvaa ottaa. Ehkäpä tulevaisuudessa tai sitten saatte raahautua itse näkemään Alin!

4 Comments

  1. Hienoja on talot ja maisemat! Yritähän pärjäillä.

  2. paikkahan kuulostaa ihan Tornio/Haaparannalta🙂

  3. Tervehdys Tommi!

    En tiedä mikä uteliaisuus päätti yrittää kokeilla, josko seuraajallani löytyisi netin kätköistä blogin tapaista ja kas, löytyihän se:)

    Mukava kuulla, että olet tähän asti viihtynyt. Itsehän olin vain kesän mittaisella sopparilla ja ainakin mulle se oli sopivan pitkä aika:) Mutta kerrassaan hieno kesä Kanadain maassa. Pidähän pilkut ja pisteet kohdillaan, sekä futismaine pystyssä. Voit kysyä, se on aika kova:)

    Aioin kyllä jatkossa seurata blogiasi mielenkiinnolla, ja bonus mielenkiintoa herättää vielä miehen valokuvausharrastus!!! Hienoa, itsekin alan aloittelija:)
    -Antti

  4. Hei!

    Huomasin sun sivut ihan sattumalta, kun koitin etsiä tietoa Saint-Adelesta. Aattelin laittaa viestiä ja kenties saada vähän lisätietoa paikasta, jos sinne vaikka eksyisi töihin. Toki ymmärrän, jos olet kiireinen, etkä ehdi vastailemaan, mutta ajattelin silti kokeilla onneani!🙂 Periaatteessa minua kiinnostaisi kuulla millaista elämä on Saint-Adelessa, kuinka pieni paikka se todellisuudessa on (siis vissiin jotain 10 000 asukasta) ja mitä mahdollisuuksia siellä on puuhata vapaa-ajalla?
    Kanada maana kiinnostaa ehdottomasti ja jos Saint-Adele on alle tunnin matkan päässä Montrealin suurkaupungista, paikka kuulostaa varteenotettavalta vaihtoehdolta. Itse tulen suht pienestä paikasta Suomesta, joten mitään kulttuurishokkia ei tod. näköisesti tulisi. Olen itse ollut Karibian alueella nyt melkein vuoden, mutta vaihtelu virkistäisi ja välillä on ikävä jopa lunta ja kylmää ilmastoa. Ehkä Kanada olisi seuraava kohteeni?

    Kiitos sulle jo etukäteen kommenteista ja toivottavasti ehtisit vastailemaan edes lyhyesti uudesta kotipaikastasi.

    Oikein lämmintä talven jatkoa sinne!

    Ystävällisin terveisin,

    Mira Saravesi


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: